Puhallinyhtye Vaskiveikot
ti 15.4. klo 19.00
Pyhän Paavalin kappeli eli Saariselän tunturikappeli
Puhallinyhtye Vaskiveikot,
Oululainen puhallinseitsikko
Puhallinyhtye Vaskiveikot konsertoi Saariselän kappelissa pääsiäisviikolla.
Oululainen puhallinseitsikko Vaskiveikot on perustettu vuonna 1978. Oululaisessa puhallinorkesteritarjonnassa oli tuolloin seitsikkomusiikin vaalimiseen keskittyvän puhallinyhtyeen tarve. Seitsikko on kokoonpanoltaan ketterä ja nopeasti koottava pikaistakin tarvetta varten. Yhtye koostuu seitsemästä puhaltajasta, rumpalista ja laulusolistista. Seitsikko on siitä mielenkiintoinen kokoonpano, että siinä jokainen soittaja on oman äänensä solisti. Erityisesti orkesterin soinnin tarkkaileminen on itsekunkin instrumentin osalta tärkeätä.
Yhtyeessä soittaa vielä kaksi perustajajäsentä. Kaikki soittajat ovat harrastajasoittajia. Tosin osalla on takanaan ammattilaisura. Esimerkiksi kapellimestari on eläkkeellä oleva Oulu Sinfonia klarinetin äänenjohtaja. Oulussa ja lähiseudulla toimii useita erikokoisia harrastaja puhallinorkestereita. Useat Vaskiveikkojenkin jäsenistä soittavat monissa eri kokoonpanoissa. Lisäksi kirjoittamattomaan herrasmiessopimukseen kuuluu, että soittajat ovat käytettävissä eri kokoonpanoihin, jos tarvetta ilmenee.
Orkesteria johtaa kapellimestari, dir.mus. Mauri Kinnunen. Ohjelmistoon kuuluu hengellisen musiikin lisäksi perinteistä seitsikkomusiikkia, arvokasta juhlamusiikkia ja vanhaa tanssimusiikkia. Seitsikko harjoittelee maanantaisin ONMKY:n - oululaisittain YNNIn - tiloissa ja on sen aktiivisti toimiva osasto. Kotimaassa konsertoimisen lisäksi tekee seitsikko ajoittain konsertti- ja leirimatkoja ulkomaille - viimeisin reissu oli leiri- ja konserttimatka Materan kuuluisaan historialliseen kaupunkiin Italiassa.
Saariselällä yhtye vietti edellisen kerran leiri- ja konserttiviikkoa huhtikuussa 2019. Tuolla matkalla soi puhallinmusiikki kauniissa ja akustiikaltaan hyvässä Pyhän Paavalin kappelissa. Silloin kappeli oli täynnä kuulijoita. Tuohon samaiseen kappeliin Vaskiveikot tulee konsertoimaan 15.4.2025 kello 19 alkaen.
Konserttiin on vapaa pääsy. Vapaaehtoinen ohjelmamaksu on 10 euroa.
Vaskiveikot Facebookissa: https://www.facebook.com/Vaskiveikot/

-
Musiikki
Linkki avautuu uudessa välilehdessä