Petri Laaksosen konsertti

su 20.4. klo 15.00

Pyhän Paavalin kappeli eli Saariselän tunturikappeli

ELÄKÖÖN ELÄMÄ - LAULUJA 40 VUODEN VARRELTA.

ELÄKÖÖN ELÄMÄ - LAULUJA 40 VUODEN VARRELTA

Petri Laaksosen ensi sävellys ELÄKÖÖN ELÄMÄ valittiin Sonja Lumpeen laulamana Suomen euroviisukappaleeksi vuonna 1985.
Voitto sävellyskilpailussa viitoitti parikymppisen nuorukaisen elämänuran musiikin pariin, kuten säveltämänsä viisuhitti SATA SALAMAAKIN (1987) parin vuoden päästä. Nuoren musiikkimiehen tie esiintyväksi artistiksi sinetöityi vuonna 1994 ensilevyn TÄÄLLÄ POHJANTÄHDEN ALLA myötä. Näiden ja monien muiden laulujen lisäksi Laaksonen on säveltänyt huomattavan määrän rakastettuja lauluja lukuisille soololevyilleen sekä muille artisteille. Laaksosen tuotanto hengellisen musiikin saralla, usein runoilija Anna-Mari Kaskisen teksteihin, on myös merkittävä. Lauluja lauletaan messuissa, häissä ja hautajaisissa sekä kuorojen esiintymisissä. On siis 40-vuotisjuhlavuoden aika! Eläköön elämä - konserteissa kuullaan tuhti kattaus artistin laajasta säveltuotannosta.
Petri Laaksosen musiikki ei rajoitu genreihin. Hänen laulunsa tunnetaan niiden melodisesta kauneudesta ja syvällisistä sanoituksista, jotka usein käsittelevät ihmiselämän suuria kysymyksiä, kuten rakkautta, kaipuuta, uskoa ja toivoa. Laaksonen on julkaissut neljätoista soololevyä. Monella kulta- sekä yhdellä platinalevylläkin palkitun laulaja-lauluntekijän viimeisin albumi oon nimeltään TIMANTTIA. Lauluissa soi vahva toivon viesti levottoman maailmanajan keskellä. "Hyvä voittaa, tiedän sen. Läpi maailman myrskyjen jaksat kulkee, kunhan uskot vaan. Et jää yksin milloinkaan", laulaa Petri. Välittömänä esiintyjänä ja sielukkaana tulkitsijana Petri Laaksosen lämminsointinen ääni ja hänen elämänmakuiset laulunsa koskettavat ja rohkaisevat kuulijaa.
Petri Laaksonen kokee olevansa ennen kaikkea live-esiintyjä. Välittömänä esiintyjänä ja sielukkaana tulkitsijana Laaksosen lämminsointinen ääni ja hänen elämänmakuiset laulunsa ovatkin saaneet koskettaa eri ikäisiä ihmisiä vuosien varrella. Nyt jo neljäkymmentä vuotta jatkunut ura musiikin tekijänä on tuonut Laaksosen tulkintoihin entistäkin vakuuttavampaa otetta ja syvyyttä.
Eläköön elämä - lauluja 40 vuoden varrelta juhlakonsertin ohjelmisto koostuu Laaksosen laajan tuotannon helmistä, kuten TÄÄLLÄ POHJANTÄHDEN ALLA, ELÄKÖÖN ELÄMÄ, HYVÄÄ MATKAA, REISSULAULU, RAKASTAN TÄTÄ MAATA, IN MEMORIAM - KARJALAISELLE ÄIDILLENI, SATA SALAMAA, HYVÄ VOITTAA, OTA HÄNET VASTAAN, OOT VOIMANI MUN, TOIVO ON TIMANTTIA, TEIN LASINKUULTAVAN LAULUN, MEREN LAULUA KUUNTELEN...
  • Musiikki Musiikki

Linkki avautuu uudessa välilehdessä