Mikä on virkatodistus?
Virkatodistus on yleisnimike virallisesta viranomaisen laatimasta todistuksesta henkilön tiedoista. Virkatodistuksia on eri muotoisia, joista sukuselvitys sisältää tiedot henkilöstä ja hänen perhesuhteistaan laajemmin ja elossaolotodistus sisältää vain henkilön perustiedot. Todistuksen tietosisältö ja laajuus riippuu käyttötarkoituksesta. Kaikki Suomen evankelis-luterilaisen kirkon laatimat todistukset otsikoidaan alkamaan sanalla Virkatodistus ja ne tehdään aina tiettyä käyttötarkoitusta varten.
Virkatodistus tarvitaan esim. perunkirjoitusta varten tai pankkia varten hoidettaessa kuolleen henkilön raha-asioita.
Passia ja ajokorttia varten ei enää nykyisin tarvita virkatodistusta. Seurakunnat antavat jäsenistään virkatodistuksia, joista peritään Kirkkohallituksen ohjeiden mukainen maksu. Virkatodistuksen tietosisältö määräytyy todistuksen käyttötarkoituksen mukaan.
Virkatodistuksen voi saada myös mistä tahansa maistraatista. Virkatodistusta tarvitaan nykyään yhä vähemmän, sillä viranomaiset saavat usein tiedot suoraan väestötietojärjestelmästä. Virkatodistus tarvitaan mm. perunkirjoituksessa, perinnönjaossa ja sukututkimuksessa.
Inarin ja Utsjoen seurakuntien virkatodistus- ja sukuselvitystilaukset tehdään Rovaniemen aluekeskusrekisteristä p. 016 3355200.
Voit myös tilata virkatodistuksen uuden tilaavirkatodistus.fi - palvelun kautta.
Inarin seurakunnan kirkkoherranvirasto
Avoinna arkisin ti-to klo 10-14
Puh. +358 (0)40 760 4202
Osoite: Kirkkokuja 1 D, 99800 Ivalo
Sähköposti: inarin.seurakunta@evl.fi