Pyhän Paavalin kappeli eli Saariselän tunturikappeli

Pyhän Paavalin kappeli eli Saariselän tunturikappeli ulkoa kuvattuna.

Saariseläntie 18, 99830 Saariselkä

Istumapaikat

Istumapaikkoja kappelissa on 210 ja kokonaisuudessaan kappeliin mahtuu noin 300 henkeä. Varsinaisesta salista siirtoseinällä erotetussa seurakuntatilassa on keittiön myötä mahdollisuus juhlatilaisuuksien ja kokoontumisien järjestämiseen.
Kappelin omisti vuoteen 2014 asti kiinteistöosakeyhtiö Tunturikappeli (Inarin seurakunta, Kansan Raamattuseura ja Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys). Sittemmin kappeli siirtyi kokonaan Inarin seurakunnalle ja vuonna 2018 Pohjois-Lapin seurakuntayhtymälle. Varat rakentamiseen saatiin omistajayhteisöiltä, kappelin kannatusyhdistykseltä, Kauppa- ja teollisuusministeriöltä sekä Inarin kunnalta. kokonaiskustannusarvio oli 2.7 miljoonaa markkaa eli noin 453,5 tuhatta euroa.

Kummiryhmä varojen hankintojen takana

Kappelin vapaaehtoisen varojen hankinnan ytimenä oli kappelin kummiryhmä, jonka muodostivat maaherra Hannele Pokka, johtaja Pirkko Alitalo, kauppatieteiden tohtori Ahti Hirvonen, pankinjohtaja Harri Holkeri, varatoimitusjohtaja Seppo Mäkinen, DI Jouko Salonen ja varatuomari Pertti Paloheimo sekä toimimiehenä yrittäjä Paavo Holopainen. Kappelin hengellisen kummiryhmän muodostivat piispa Rimpiläinen, metropoliitta Leo ja piispa Verschuren.

Toiminta

Kappelissa toimivat mukana olevien järjestöjen tunturipapit, jotka sesonkiaikoina palvelevat viikon kerrallaan Saariselän ja Kiilopään alueella. Muina aikoina toiminnasta vastaa Inarin seurakunnan papisto. Kappelissa järjestetään sesonkiaikoina viikkomessu keskiviikkoisin klo 19 ja muita tilaisuuksia su-ti- ja to-pe-iltoina. Muina aikoina viikkomessu pidetään keskimäärin joka toinen viikko. Kappeli on myös suosittu konserttien pitopaikka. Kappelissa toimitetaan jumalanpalvelusten lisäksi kirkollisia toimituksia, erityisesti kappelia on käytetty vihkiäisten pitopaikkana. Kesäaikana kappeli toimii myös tiekirkkona kesäkuun alusta elokuun puoleenväliin. 

Kappelin varauksia erilaisiin toimintoihin ottaa vastaan Inarin seurakunnan kirkkoherranvirasto. Lapin seurakuntien yhteisen sopimuksen mukaisesti kappelin käytöstä yksityistilaisuuksiin peritään käyttömaksu (nyt 100,-). Yksityiseen hartaudenharjoitukseen kappeli on aina avoinna.

Kappelin kellotornissa on hollantilainen kirkonkello, jossa on teksti: "Kaikukoon kutsusi tunturin kansalle. Psalmi 121." Tätä evankeliumin kutsua kappeli on kuuluttamassa sekä matkailijoille että Saariselän vakinaisille asukkaille.

Historiaa

Saariselän tunturikappelin on suunnitellut rakennussuunnittelija Erkki Jokiniemi ja se vihittiin tarkoitukseensa 16.11.1996 ekumeenisin menoin. Vihkimisen toimittivat Oulun hiippakunnan piispa Olavi Rimpiläinen ja rakentamisen aikoihin Oulun ortodoksisen hiippakunnan piispana toiminut metropoliitta Leo. Hankkeessa on mukana myös Suomen katolinen kirkko piispansa Paul Verschurenin johdolla. Nimekseen tunturikappeli sai Pyhän Paavalin kappeli. Muistutuksena kappelin ekumeenisuudesta on kuorin seinällä Lapin ortodoksisen seurakunnan lahjoittama Pyhän Paavalin ikoni.

Noin 350 neliöinen Tunturikappeli on rakennettu Honkarakennuksen toimittamasta, veistämästä ja pystyttämästä massiivisesta liimasaumahirrestä, joka on käsin piilutettu paikalla. Hirsi on tervattu sekä ulko- että sisäpuolelta. Soittimena kappelissa on salin etuosassa sijaitseva Kawai-merkkinen flyygeli.

Sijainti kartalla

Esteetön wc Esteetön wc
Pysäköinti Pysäköinti
wc wc

Tapahtumat

su 16.2. klo 19.00

Saariseläntie 18, 99830 Saariselkä

Messu, Ville Auvinen

Messu, tunturipappi Ville Auvinen
ma 17.2. klo 19.00

Saariseläntie 18, 99830 Saariselkä

Toivevirsien ilta

Toivevirsien ilta, Ville Auvinen.
ti 18.2. klo 19.00

Saariseläntie 18, 99830 Saariselkä

Iltahartaus hankien keskellä

Iltahartaus hankien keskellä, Ville Auvinen.
ke 19.2. klo 19.00

Saariseläntie 18, 99830 Saariselkä

Viikkomessu

Tervetuloa viikkomessuun Saariselän kappelille!
to 20.2. klo 19.00

Saariseläntie 18, 99830 Saariselkä

Lähetysterveisiä Ugandasta

Lähetysterveisiä Ugandasta, Ville Auvinen.
pe 21.2. klo 19.00

Saariseläntie 18, 99830 Saariselkä

Sanaa ja säveliä

Sanaa ja säveliä, Ville Auvinen.
su 23.2. klo 19.00 -20.00

Saariseläntie 18, 99830 Saariselkä

Messu, Erkki Koskenniemi

Messu, tunturipappi Erkki Koskenniemi
ma 24.2. klo 19.00

Saariseläntie 18, 99830 Saariselkä

Hartaus

Lapissa taas! Luemme hyviä kohtia
Raamatusta, laulamme toivelauluja, hiljennymme rukoukseen